kaiken loppu

Puolitoista kuukautta on kulunut viime kirjoituksesta ja kotiinpaluustakin on ikuisuus (3vkoa). Viimeisen postausken kirjoittamisen aloitin melko pian kotiinpäästessä, mutta se vain 'jotenki jäi' kirjottamatta loppuun. Olo on ollut ahdistava jo senkin takia. Nyt päätin hoitaa tämän homman loppuun jotta voin haudata sen kokonaan. Tässä ollaan, niin kävi ja se on hyväksyttävä!


(21.9)
Jos aikaisempien tekstien aloittaminen on ollut vaikeaa, en löydä edes sanoja sille kuinka hankalaa tämän aloitus on..

Lähdetään liikkeelle siitä että maanantaina 8.9 käynnistyi re-match ajan toinen viikko ja mittani täyttyi host-perheen kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Tiistaina työmiehet tulivat remontoimaan huoneeni kokolattiamaton joka oli vaurioitunut hirmumyrskyjen aikaisista tulvista. Koko matto oli revittävä irti ja uudistettava - ja minun tuli siirtyä vierashuoneeseen. Pian tavarani raahattua perheen äiti tulee ovelleni kolkuttelemaan ja kyselemään hyvin vihaisena mitä entisen huoneen matolleni on tapahtunut. Matossa kun todellakin oli n. 15x15cm läiskä hedelmämehua - josta en ollut nähnyt vaivaa kertoa kun matto todellakin jouduttiin poistattamaan. Perheen äiti oli kuitenkin erimieltä. Hänen raivotessaan (maton pesettämisestä, siitä johtuvista kuluista ja kuinka minä olin jälleen kerran tuottanut tuskaa heidän perheelleen) ihmettelin yhdessä työmiesten kanssa että eikös sitä kokolattiamattoa nyt sitten vaihdetakkaan..
Eipä tainnut rouva kiihdyksissään tajuta että turhaa siinä huusi ja puhisi. Mutta luulenpa että kun turhautumisen tunne otti vallan niin minä olin oivallinen maalitaulu purkaa pikkurouvan ahdistusta!
Hetkisen kuluttua nainen tuli taas ovelleni kolkuttelemaan ja vaati puhelinta takaisin - minä kun tuskin maksan puhelinlaskua, saati sitten maton pesulalaskua.. Suosiolla annoin puhelimen takaisin. Eikä aikaakaan, istuskellessani tietokoneella internet-yhteys katosi kokonaan! Taas oli kaikki ajateltu tarkkaan ja Leslie oli askeleen lähempänä tavoitettaan - minun maanpäällistä helvettiäni.
Ei siinä auttanut enää muu kuin itkunsekaiset viestit ja puhelut Lauralle. Pyysin päästä heidän luokse viettämään viimeisen viikkoni. Asia onnistui ja jäin odottelemaan.
Kello viiden aikaan, matkalaukut valmiina, ojensin kotiavaimen Davelle ja sanoin lähteväni pienimuotoiselle 'lomalle', jätin avaimet ja lähdin matkaan.
Kuin kivi, viikkojen takaiset pahanolon tunteet tippuivat sydämeltäni.

Viimeinen viikko Lauran luona oli maailman ihanin, aika tuntui kestävän ikuisuuksiin ja kaikki oli hyvin! Päivät alkoi klo7 aikaan, Lauran laittaessa lapset kouluun, kun minä vain käänsin kylkeäni ja jatkoin unia. 9am - 12pm oli vapaa-aikaa jolloin joko käytiin Starbucksissa aamukahvilla tai vain touhuiltiin kotona. Puoli yhden aikaan yleensä haettiin Liam koulusta ja leikittiin yhdessä. Pari tuntia vierähti yleensä Hide and Seek:n tai Thomas -train:n parissa..
Loppuillat kello 5stä oli yleensä Lauran vapaa-aikaa.
Yleensä käytiin päivällisellä jossain ravintolassa, jonka jälkeen vielä kierrokset Publixissa tai Targetissa (mukaan tarttui aina vähintään yksi Ben&Jerry's -jäätelö purnukka) ja leffa mukaan Blockbusterlta. Jos ei jo päivällisen jälkeen oltu täynnä, niin ennen nukkumaanmenoa molemmat ähistiiin ja puhistiin molemmat pahaa oloa sängyn pohjalla! Vaikka tiedettiin että pahaolohan siitä jäätelömäärästä vaan tulee niin aina se oli toistettava - 'täytyyhän se nyt kaikkia makuja maistaa, että tietää mikä on se suosikki!' <3

Pe 12.9 illallisen jälkeen haettiin LiquerStoresta ihanaista Cruzan rommia ja painuttiin pää kolmantena jalkana Melissan poolille. Shane ja Brad liittyi myöhemmin meidän seuraan ja viihdytti meitä mm. Chicken Fightin parissa!! Loppuilta päättyikin sitten vähän ikävämmin.. Meitä ei päästetty porteilta Plantationille, Lauran asuinalueelle kun Lauralla ei ollut membership-korttia mukanaan. Eikä me siihen aikaan yöstä tahdottu soittaa Lauran host-vanhemmillekkaan, niin eikun takaisin Melissalle! Saatiin mahtavat lattiapaikat Melissan huoneen lattialla (mutta luojalle kiitos jenkkien kokolattiamatoista)! Aamulla, huonosti nukutun yön yli, olo oli räjähtänyt - myös yöllä samalla ovenaukaisulla sisälle livistänyt lisko viivästytti meidän unentuloa!
La 13.9 oli meidän ensimmäinen baari-ilta yhdessä Melissan, Danin, Shanen ja Bradin kanssa. Mahtava nais-taxikuski kuljetti meidät Jacksonville Beachille, josta löytyi 'Twisted Sister' niminen paikka. Rommikolat ja tequilat siivitti meidät aina mahti-illasta mahti-jatkoille! Scottin, Nickin ja Lauran kans vietettiin aikaa öisen Sawgrasin beach-clubilla.
Sunnuntai-aamuna, vaatteet märkinä (joku tais vauhdikkaan yön aikana työntää meidät altaaseen) lähdettiin poikien kanssa samaiselle beach-clubille aamupalalle. Nautittiin valtavasta ruuan määrästä, auringon paisteesta ja mahtavasta näköalasta merelle.
Illalla oli tarkoitus lähteä kalastamaan poikien kanssa, mutta pidettiinki rauhallinen koti-ilta. Illallinen Lauran host-perheen kanssa ja leffa Ben&Jerrysillä ;>

Maanantaina uusi tuttavamme Scott pyysi meidät luokseen. Se oli kertonu äidilleen minun tilanteesta ja ne tahto auttaa minua löytämään uuden perheen (vaikkakin re-match ajan päättymiseen oli enää kaksi päivää)! Suuri kiitos mrs. Griffithille, sillä hän oli nähnyt vaivaa soittaessaan yli kahdellekymmenelle perheelle ympäri Floridaa!
Tiistaina ajettiin St. Johnsista huikeasti kauemmas, Scottin kaverin Nickin luo. Pojat huijasi että ajettiin jopa Floridan osavaltiosta Georgiaan ja tottakai me sinisilmäisinä suomalaisina uskottiin! hahah! (mutta totuus kävi ilmi ennenkuin toden teolla nolattiin itsemme)
Juotiin valkovenäläisiä, pelattiin Amerikkalaista juomapeliä BingBongia, pöytäjalkapalloa(?), opetettiin pojille suomea, puhuttiin eri kielistä ja pidettiin hauskaa!

Keskiviikkona sain puhelun Bostonista että re-match aika on päättynyt ja että lentoliput Suomeen on varattu!
Illalla syötiin viimeistä illallista Lauran, Melissan ja Danin kanssa. Se oli myös Danin viimeinen ilta Floridassa ja seuraavana pvnä hän suuntasi takaisin Brasiliaan. Myöhemmin illalla Scott liittyi meidän seuraan, napattiin Jack Danielsit ja Cruzanit kainaloon ja suunnattiin rannalle viimeistä kertaa! Kuun kajossa pullot tyhjeni ja kyynel vierähti silmäkulmaan ku kaiverrettiin nimet beach-clubin terassin kylkeen..
Aamulla pakkasin viimeiset tavarani ja heitin hyvästit Ponte Vedralle!

Kaikessa karuudessaan (ja katkeruudessaan) se oli siinä Se!

(Laura tää lopetus on sulle 'ONE HUNDRED POINT SEVEN!!' <3 )

epätoivo

Tunteita ja ajatusten pyörittelyä..

Varsinainen re-match aika alkoi eilen(keskiviikkona) kun tiistai-iltana saatiin eropaperit allekirjoitettua. Leslie valehteli kaiken Nancylle ja teki tasantarkkaa selväksi ettei minun aikani täällä tule olemaan helppoa! Painajaista ollaan eletty jo lauantaista lähtien ja valo tunnelin päässä ei auta lohduttamaan..
Olo on mitä kauhein kun istuskelen päivät pitkät huoneessani ja odotan uutta perhettä kuin kuuta nousevaa -(kotiinlähtökään ei tunnu enää yhtään pahalta ajatukselta)!
Oikeastaan tunnen ajattelevani kotiinlähtöä enemmän kuin uuden perheen löytymistä. Luulen tämän kaiken vain johtuvan siitä pelosta ja jännityksestä joka tulisi taas kohdata uuden perheen varmistuessa. Kaikki alkaisi taas alusta -perheeseen meno, ensitapaaminen, tutustuminen, uuden opettelu, koti-ikävä.. Mutta nämä kaksi asiaa erottaa se tunne että tahdon vain mahdollisimman pian pois täältä - Uusi perhe voi löytyä aikaisemmin kun taas kotiinpaluu koittaisi vasta kahden viikon kuluttua!
Olo on lohduton ja henkinen pahaolo on koitunut jo fyysiseksi - oksettaa ja päätä särkee lähes kokoajan!

Ainut asia mikä jaksaa lohduttaa tässä vaiheessa (jos oikein pinnistän ja ponnistelen!!) että
- Laura pääsee töistä 8pm(enää alle 3tuntia) ja se vois tulla hakeen minut pois täältä..
- Huomenna on jo perjantai ja Laurallaki koko viikonloppu off, niin voidaan keksiä vaikka ja mitä kivaa yhdessä!!
- Tämä paskaolo ei ole lopullista, tästä selvitään ja ainoa suunta on ylöspäin!! Joten jo kahden viikon päästä voin olla jossain päin Yhdysvaltoja TAI kotona rakkaimpieni luona'<3

Kurkussa kuristaa ja kyyneleet koittaa päästä valloilleen.. odotan.. tarkistan sähköpostini.. au pair -sivustoni - ei mitään uutta! odotan.. odotan.. ja odotan, kunnes en malta enää odottaa ja tarkastan kaiken uudestaan - ei mitään uutta!

Ensimmäisen alun loppua

Pari päivää mennyt viime päivityksen jälkeen ja tuntuu että niin paljon asioita on tapahtunut! Perheenvaihto prosessi on päässyt uusiin ulottuvuuksiin. Leslie ja Dave tietävät että tahdon vaihtaa perhettä. Kaikki asiat ovat levällään ja seuraava askel vielä toistaiseksi auki. Olo on kurja, eikä asiaa auta etteivät host-vanhemmat ajattele ollenkaan miltä minusta tuntuu! Jotta kaikki varmasti tuntuisi hankalalta ja paskaa ei olisi kaatunut tarpeeksi niskaani - sain perjantaina kuulla pappa'puoleni' kuolleen! Mutta kerrataanpa kuinka kaikki täällä tapahtuikaan..

Perjantaina oli todellakin ensimmäinen au pair -tapaaminen alueen muiden tyttöjen kanssa. Tarkoitus oli tavata klo 7.30pm läheisessä vesipuistossa. Lähdettiin matkaan Lauran ja australialaisen Melissan kanssa, etsittiin navigaattorista paikan osoite ja suuntasimme nokkamme kohti tulevaa iltaa. Reilu tuntinen ajeltuamme luulimme olevamme perillä, kunnes hetken tarkastelun jälkeen tajusimme saapuneemme Adventure Wheeling -puistoon - joka oli siis aivan täysin eri mihin oli tarkoitus saapua! Ei siinä auttanut kuin asettaa uusi päämäärä navigaattoriin ja koittaa onneaan uudemman kerran!
Vihdoin ja viimein löysimme tiemme oikeaan osoitteeseen - ollessamme vain tunnin myöhässä.. Paikanpäällä tapasimme tyttöjä saksasta, puolasta, virosta, hollannista ja tanskasta(en lyö päätäni pantiksi viimeisestä - mutta jostainpäin eurooppa kuitenkin!). Parin tunnin seikkailu toinen toistaan huimemmissa vesivuoristoradoissa ja -liukumäissä sai jokaisen tytön hieromaan silmiään ja jatkamaan matkaa kotia kohti!
Nancy vaikutti hyvin ymmärtäväiseltä kerrottuani hänelle tuntemuksistani ja sai mieleni kohentumaan! Kyllä kaikki järjestyy! Hän lupasi puhua Leslielle seuraavana päivänä ja sopivan tapaamisen jolloin voisimme yhdessä vahvistaa kuinka toimimme jatkossa.

Lauantaina Leslien tullessa töistä kotiin varpasillani pelkäsin jokaikistä puhelua ja sähköpostin lukuhetkeä - Nancy voisi ilmoittaa koska tahansa! Illalla vanhempien lähtiessä viettämään ravintola-iltaa, kaiken vielä ollessa 'normaalisti', lähetin Nancylle viestin oliko hän ilmoittanut Leslielle mitään edellis-iltaisesta keskustelustamme.. Tuntinen myöhemmin kuulin oven käyvän. Olin juuri laittamassa lapsia nukkumaan kun Leslie tupsahti yläkertaan. Hyvin kiihtyneenä (ja luultavasti muutaman viinilasillisen jälkeen) hän pyysi minua lähtemään ja lopettamaan iltani siihen. - Tiesin että Nancy oli ilmoittanut!
Alakertaan saavuttuani törmäsin Daveen joka hyvin ilmeettömänä kertoi Leslien haluavan jutella kanssani. Hetken odottelun jälkeen Leslie saapui ovelleni entistä kiihtyneenpänä ja laukoi kaiken päin naamaani
- 'Kuinka kaikki vika on minussa, kuinka He ovat jo alusta asti katsoneet etten kykene huolehtimaan Heidän lapsistaan, kuinka en ole yhtään kuten Heidän edellinen au pairinsa(jonka kanssa kaikki sujui ongelmitta), kuinka He eivät tahdo minun enään työskentelevän Heille ja kuinka voin lähteä melko samantien jos paikan jostain löydän!'
Kaikkeen tähän yrittäessäni vastata ja koittaessani selittää miksi tämä meni nyt näin - en saanut suunvuoroa kun Leslie kertoi 'ymmärtävänsä täydellisesti!'. Odottamani aikuisten välinen keskustelu ja välienselvittely oli kaikkea muuta kuin aikuismainen!
Jäädessäni kuin nalli kalliolle omaan huoneeseeni, miettiessäni kuinka jatko tulee sujumaan - melkein kuin huomaamattani aukaisin matkalaukkuni ja pakkailin tavarat joita en enää täällä tule tarvitsemaan!

Tänään (sunnuntai 31.8) herättyämme lähdimme Lauran kanssa jo mahdollisimman nopeaa liikenteeseen jotten joudu törmäämään Leslieen tai Daveen. Aamu alkoi aamiasella Starbucksista josta jatkoimme Jacksonville Beachille. Päivä oli mitä ihanin, aurinkoinen taivas ilman pilven häivää! Loikoiltiin rannalla ja temmellettiin aallokoissa puoli päivää.
Ajoitus ei vaan ollut kovin hyvä ensimmäiselle rantakerralle - klo 12 -3pm, jolloin aurinko on korkeimmillaan ja jolloin riski polttaa itsensä auringossa on suurimmillaan! Ollaan saatu osaksemme 'I'm so sorry' -katseita, ihon huutaessa punaisuutta!

Piristävä rantahetki päättyi ilkeästi Nancyn soittaessa.. Hän tahtoi ilmoittaa minulle sopivansa Leslien kanssa tulevan viikon vierailusta. Sitten oli ikävien uutisten vuoro. Hän tahtoi ilmoittaa minulle myös että tahtoessani vaihtaa perhettä, minun tulee ymmärtää että tällä hetkellä tulevia au paireja on enemmän mitä perheitä on tarjolla - joten riski kotiin joutumisesta on hyvin mahdollinen!

Kaikesta huolimatta jatkoimme päivää iloisissa merkeissä - käytiin syömässä läheisessä kiinalaisessa, shoppailtiin jälkiruuat Publix:sta ja sovittiin Melissan kanssa elokuvaillasta St. Augustinessa. Valitettavasti viimeisin elokuva oli jo pyörimässä kun ehdittiin paikanpäälle. Päätettiin ajaa takaisin kotiinpäin ja pitää oman elokuvailtamme. Vuokrattiin joku komedia/rakkaus -pläjäys ja mentiin Melissan luo katsomaan..
Parisen tuntia sitten saavuin kotiin ja tässä sitä vielä kukutaan ylhäällä! Huomisesta minulla ei ole mitään tietoa mitä tapahtuu.. Luultavasti olen tästä lähtien täysin vapaa.. Odotan kunnes Nancy tulee käymään ja ehdotan jos voisin samantien lähteä hänen mukaansa - en tunne itseäni enää kovin tervetulleeksi tänne! (Toivon ettei kukaan joudu kokemaan samaa tunnetta mitä olen itse joutunut käymään läpi. En olisi ikinä voinut kuvitella joutuvani tällaiseen tilanteeseen - varsinkaan näiden ihmisten kanssa! -Loppupeleissä kehenkään ei ole luottamista!)

Nancyn sanoja lainatessa olen ollut rohkea jo tähän saakka matkatessani, ja varsinaista rohkeutta on myöntää reilusti jos ei pysty jatkamaan! Neljän pienen lapsen huolehtiminen on varsinainen vastuu tämän ikäiselle..
Jännällä jäämme siis odottamaan mitä lähitulevaisuus tuo!

easement, helpotus

Tänään se koitti, loppusilaus ajatuksille joita olen pyöritellyt mielessäni koko tämän ajan! Leslie antoi 'merkin', jota olin toivonut. Merkin joka kertoi etten uhraa enää yhtään kyyneltä 'jäädäkkö vai eikö jäädä' -ajatuksille. - Huomisessa tapaamisessa kerron Nancylle haluavani aloittaa uuden perheen etsinnän mitä pikemmiten.

Mitä sitten tapahtui? No, sanotaanko näin että ihmisistä alkaa paljastua ilkeitä asioita kunhan aikaa kuluu tarpeeksi - vaikkakin aluksi kaikki tuntuisi täydelliseltä! Nimittäin olen hoitanut lasten pyykkejä parhaani mukaan, korjannut jälkiä leikkihuoneessa ja muualla talossa. Alusta alkaen olen saanut kiitosta siitä että hoidan hommani hienosti! Leslie ja Dave ovat molemmat kiitelleet kun jään korjailemaan lasten sotkuja ruokailun jälkeen, kun taas perheen edellinen au pair lukittautui huoneeseensa.
Tänään sitten Leslie näki asiakseen mainita minulle asioista jotka ovat käyneet eräänlaiseksi kiistaksi (issue). Hän kertoi kuinka on vihainen siitä etten hoida tehtäviäni joista ollaan puhuttu. Lasten pyykit, lelujen korjailu, huolehtiminen keittiön siisteydestä jäävät kuulemma tekemättä kun minä vain laiskottelen.. Poikien ollessa koulussa, tyttöjen nukkuessa päiväuniaan on minulla loistavaa aikaa hoitaa nämä asiat.
Tiedä sitten oliko rouvalla vain huono päivä vai mikä minussa niin rupesi vituttamaan että täytyi paisutella asioita! Nimittäin juuri sillä hetkellä
* lasten pyykit olivat koneessa - pesuohjelma oli jo loppunut, mutta kai minun täytyy tästä lähtien istua koneen vierellä ja siirtää märät vaatteet viivana rumpuun kuivamaan.
* leikkihuoneen lattiat olivat tyhjät, lukuunottamatta lasten leikkikiikareita, pehmokoiraa ja satukirjaa.
* keittiö siistissä kunnossa lasten lounaan ja minun siivouksieni jäljiltä...
Siinä huomautellessaan minulle, Leslie lakaisi puhdasta lattiaa ja muistutteli että ruokaa ei saa jäädä lattioille lojumaan, kun me emme tahdo ötököiden valtaavan taloamme!
Että näin, kiitos ja näkemiin! Tämä oli varsinainen helpotus!

No mutta ikävistä asioista niihin mukavempiin..
Unohdin viime tekstissä kertoa teille Lauran ja minun ensimmäisestä ravintola-illasta Floridan Ponte Vedrassa. Päätettiin kokeilla Japanilaista 'Etto'-paikkaa.. Nälissämme tilasimme herkullisilta kuullostavaa oliivissa marinoitua lohta, sekä maustettua tonnikalaa kasvisten kera. Alku maistui lupaavalta näykkiessämme salaattia puikoilla(ei oo mitään helpointa hommaa, varsinkaan meille!), mutta itse pääruan tullessa katselimme hetken annoksiamme ja toisiamme. Raakaa kalaa loikoilemassa vihreässä ja valkoisessa levässä hyydytti hymyt ja sai vatsan huutamaan entistä enemmän! (Olisi pitänyt olla kamera mukana, annokset olivat kyllä näkemisen arvoisia!)
Siinä sitten hetken pähkäiltyä että mitäs tässä nyt tehdään, kun ei paljoa ruoka maistu, muttei kehtaisi lähteä koskemattakaan lautasiin.. - leväytettiin lautasliinat syliin, lastattiin ruoka mukaan ja hivutettiin mytyt käsilaukkuihin! :D Kokemus sekin sinänsä.. Matka jatkuikin siitä suoraan Subwayhin herkku täyteleiville!

Tällä viikolla sain kameran kuntoon(ostin uudet patterit!) ja lähdin iltakävelylle kameran kanssa. Jotta saisitte edes jonkinlaista vihiä millaisessa paikassa se tämä tyttö asustelee.. Harmi vaan lähdin siihen aikaan että kymmenen minuuttia kävellessäni pimeys laskeutui tämän pallonpuoliskon ylle! Kuljin rantaan ja istuskelin yksin säkkipimeässä ja katselin hämärää horisonttia.. meri pauhasi ja hiekka oli karheaa myrkyn jäljiltä.

Tässä meidän vastapäätä sijaitseva puisto pimeän aikaan..

Kävelysilta vie läpi tiheän metsikon ja ylitse joen jossa asustaa 3krokotiilin poikasta.. Tuonakin iltana kuuntelin kuinka ne viestittelevät toisilleen - vaimeat krokotiilin 'karjaisut' upposivat tummaan yöhön!

Seuraavana pvnä kuvaa poikien huoneen ikkunasta, auringon aikaan..

..ja leikkihuoneen ikkunasta, minun huoneen yläpuolelta.

Huomenna tosiaan aamusta jo rannalle kärventyyn(vihdoinkin!) ja vietteleen vapaapäivää. Laura liittyy seuraan pariksi tunniksi ja loppupäivän voisin hengailla täällä Ponte Vedrassa. Illalla onkin kauan odotettu ensimmäinen au pair-tapaaminen Jacksonville Beachin Adventure Landing waterparkissa!

Kello lähentelee taas puoltayötä.. Huomenna lisäinformaatiota tulevasta! riikka kuittaa.

irréflexion, ajattelemattomuus

Mitä v*ttua oikeen kuvittelin kaiken tämän alussa?!

Nyt tuntuu niin ilkeältä, etten edes tiedä kuinka tämän tunteen pukisin sanoiksi.. - Ei mitään pahaa ole tapahtunut, älkää huolestuko! Mutta tunnen itseni vain niin turhautuneeksi ja väsyneeksi tähän koko touhuun. Olen niin täynnä kaikkea tätä huonoa oloa ja ajatuksia että en pysty kuin tuhahtelemaan ja tuijottamaan tyhjyyteen..
Viikko on mennyt ihmeen nopeaa ja tunteet on heitellyt laidasta laitaan - 'Seinään pää ja uudelleen, sitä rytmissä päivittäin teen.'
Olen huomannut sen että tunnen itseni niin kypsäksi lasten kanssa ollessa ja olen valmis pakkaamaan kimpsut ja kampsut. Voisin vaan heittää laukun olalle ja sanoa että hulluja koko saki - mutta lasten laittaessa nukkumaan, vanhempien kanssa jutellessa kaikki päivän huolet haihtuu.. Huomaan ajattelevani että kyllä tämä tästä!
Mutta ei se niin mene! Ei tämä tule toimimaan, tiedän sen!

Tänään oltiin taas viettämässä yhteistä vapaa-päivää Lauran kanssa shoppailun merkeissä. Käytiin katsastamassa St. Augustine ja voi kuinka olo helpottui taas kun sai purkaa tunteitaan jollekkin ja höpötellä niitä näitä - suomeksi! Kotiin päästyäni kerkesin hetken hengähtää kun perheen isä tupsahti huoneeseeni - työmiehet olivat saapuneet asentamaan kuivauslaitteet!
Meillä kun tosiaan kävi niinkin köpelösti, että perjantain myrsky ja tornadot saivat aikaan vedepaisumuksia pihamaalla. Vesi imeytyi taloon ja aamusta saatiin ihmetellä märkää kokolattiamattoa minun huoneessani sekä viereisessä vierashuoneessa! Ei siinä muu auttanut kuin soittaa ammattilaiset paikalle kertomaan miten tilanteessa tulee toimia..
Tänään sitten - minulle mitään ilmoittamatta - työmiehet asensivat kuivauslaitteet huoneeseen ja perheen isä sanoi että 'voithan toki kokeilla nukkua laitteet päällä, mutta jos ne ovat liian äänekkäät voit sulkea ne yöksi, mutta muista että ne tulee olla mahdollisimman paljon päällä ja muista että kaikki tämä tapahtuu vain sinun parhaaksesi!' Yeah right!
Tässä sitten viettelen vapaailtaani työhuoneen lattialla ja puran turhautumistani tänne!

Kiukuttaa jo niin paljon etten jaksa enää välittää, istun vain ilmeettömänä ja odotan perjantaita - meillä on ensimmäinen Nancyn järjestämä au pair tapaaminen alueen aupairien kanssa. Silloin voin tiedustella Nancylta paremmin perheen vaihdosta ja purkaa ajatuksiani.
Ja jos joku nyt ihmettelee että mikäs tässä nyt mättää niin voin myöntää että olin tyhmä kuvitellessa pärjääväni täällä näiden kaikkien kanssa!
Vanhemmat ja paikka on ihana! Olen onnekas että sain toisen suomalaisen tytön samalle alueelle, ja että ollaan tultu niin hyvin juttuun Lauran kanssa jo alusta asti!
Mutta en jaksa näitä lapsia(neljä on aivan liikaa mulle!), vanhempien epäsäännöllisiä työaikoja.. En edes keksi enempää syitä, myönnetään! Ja kyllä, tiedän että tästä voisi selvitä kunhan vaan muuttaisi asennettaan! Mutten jaksa! Kun olen kerran antanut itseni ajatella asiaa että en jää, niin sillon en voi enää muuttaa asiaa..
Toisaalta, en tahtoisi lähteä - en missään nimessä! Tämä kaikki tuntuu kuin tappelulta itseni kanssa.. -toinen puoli huutaa armahdusta ja toinen puoli tahtoo jäädä kokemaan kaiken sen mitä voisikaan tapahtua. Mutta juttu on niin että asiat alkaa patoutua jo niin pahasti sisälleni etten saa enää unta öisin!

Koitan pitää itseäni koossa pää kylmänä (typerän filosofisilla ja niin 'epä-Riikkamaisilla'), mitä vain voi tapahtua, ja mitä vain tapahtuukin, se tapahtuu vain minun parhaakseni -ajatuksilla!

Nyt soi Dj Raaban - Anima libera ja voi kuulkaa tytöt! tahtoisin vain olla taas Levillä teidän kanssa. Olla nuori ja unohtaa eilisen, elää siinä hetkessä, murehtimatta huomista!
Oikeastaan näin syvällisesti ajateltuna, tunnen tämän hetken olevan viimeinen ja ainoa mahdollisuus tehdä jotain tällaista. Turvalliset lukio ajat ovat ohitse ja pitäisi tietää mitä tekee elämällään - olisi aika aikuistua, muuttaa pois kotoa, aloittaa opiskelu ja elää omillaan.. Tulo tänne merten taa on pakoa tuosta kaikesta. Ja siksi pelkäänkin suunnattomasti sitä hetkeä kun päästän suustani nuo merkittävät sanat etten tahdo olla tässä perheessä. Siitä lähtee kahden viikon re-match aika ja jos ei sopivaa perhettä löydy, en tiedä mitä ajatella!
Tuntuu että ensinnäkin petän Leslien ja Daven, petän itseni ja kaikki muut! En tahdo suoda kenellekkään sitä ajatusta etten pystynyt tähän, varsinkaan itselleni! Periksi en anna ja kenenkään on turha tulla sanomaan että luovuttaisin(iskä siis tukkii sen suunsa ja kuuntelee :D )!
Ei oo nimittäin mitään palmun alla loikoilua tämä homma, voin kertoa..

Yann Tiersen - La valse d'Amelie

Rollercoaster

Taas on niin paljon ajatuksia mielessä ja kerrottavaa löytyisi, mutten tiedä mistä aloittaa!
Kello on täällä lähes 11pm kun tätä kirjoittelen ja ollaan vietetty Leslien ja kaksosten syntymäpäivää! Päivä oli lähes normaali - poikkeuksena iso suklaakakku ja lahjat sekä kukkakimput ja ilmapallot! Jouduinkin tänään kuittaamaan postimiehen tuoman kukkakimpun josta killui iloisena 'happy birthday'-ilmapallo(aivan kuten elokuvissa!)
Leslien puhelin pirisi koko päivän taukoamatta, ja kaikesta siitä se kirosi Facebookia!! Hahhah, joo se oli lisännyt itsensä facebookiin (kiitos minun kun siitä yks pv puhuttiin) ja kuulemma kaikki nuoruusvuosien takaiset ystävät olivat tämän huomatessaan päättäneet pitkästä aikaa soittaa ja onnitella!! :D

Päivä oli siitäkin myös erikoinen, vaikka juhlittiinkin, niin Maddie oli ihmeen helppo laittaa päiväunille! Aivan ällistyin kun kaikki tapahtui ihmeen vaivattomasti (edelliskertoihin verrattuna - ei yhtään timeoutia ja kaikkeen tähän meni vain YKSI tunti)!!
Jossain vaiheessa tuntui oikeasti, siis aivan OIKEASTI hyvältä! Jopa ajatus siitä, että kyllähän tästä voisi jopa selvitä, kävi mielessä.. Mutta se kaikki olikin aivan liian hyvää ollakseen totta loppuun saakka. Nimittäin kun herättelin tytöt kahden tunnin unien jälkeen, molemmat itkivät n. puoli tuntia kuin puukossa, ilman mitään syytä!
Ainoastaan 'Baby Einstein'-show sai Cocon rauhottumaan, ja kun Coco tekee jotain niin Maddie on perävaununa apinoimassa.. Siinä sitten kuuntelin vielä viimeisiä kyyneleitä ja katselin ikkunasta ulos kun vettä sateli kaatamalla ja myrsky rieputti palmuja - olo oli turta!

Leslien ja poikien tullessa kotiin helvetti oli irti! Jonahin jahdatessa ja kiljuessa valmiiksi koulupäivästä väsynyttä Logania, tyttöjen maristessa äidilleen ja Maddien päästellessä krokotiilin kyyneliään olin valmis hyppäämään lähimmältä sillalta! Mieluummin joudun alligaattorien raatelemaksi kuin että kuuntelen enää päivääkään sitä saatananmoista apinalaumaa!
Päästelin höyryjäni ulos laukomalla kaiken mikä juuri sillä hetkellä ärsytti, päin lasten naamaa - suomeksi! Siinä haukkuessani ne kaikki alimpaan helvettiin, jäivät jokainen katsomaan huuli pyöreänä, että mitäs höpöttelen! Hahhah! Siitäs saivat.. :D

Ihmeellistä kyllä, kaikki päivän loska unohtui kun molemmat vanhemmat olivat kotona(ja lapset tottelivat paremmin!) Yhteinen päivällinen ja kakkuhetki sai mieltä kohoamaan.. Päivä olikin jo pulkassa ja enää oli odotettava että aluevalvojani, Nancy tulee ensimmäiselle vierailulleen.
Siinä vasta ihana nainen, n. 37-vuotias, esikoisensa vasta synnyttänyt Nancy sai kyllä minun luottamukseni! Jos kaikki ei suju odotusten mukaisesti, voin kyllä kääntyä huoletta hänen puoleensa!
Käytiin au pair-touhun perusasiat läpi ja juteltiin mukavia. Nancy kertoi että jos olisi saanut tytön olisi se antanut sille nimeksi Riikka.. Niin se hoki koko ajan minun nimeä: 'Oh, Riikka! I love your name so much! It's so funny here in US, two i's and two k's together! I love it!' No se kyllä myönsi sitte, että vuosi sitten syksyllä, kun ne oli sen miehen kanssa Tukholmassa, ne yöpö Gamla stanissa hotellissa jonka nimi oli 'Rica Hotel' - ja siellä sai alkunsa heidän esikoisensa! (Hieno tarina, mutta harmi että tää lapsi oliki poika!)

Samalla oven aukaisulla Nancyn lähtiessä, saimme uuden vieraan - pieni, iloisesti hyppelevä sammakko tuli tervehtimään meitä! Nauroin kippurassa kun Leslie juoksi hyppelevää sammakkoa kiljuen karkuun, samalla kun Dave yritti metsästää sitä(hyvin huonolla yrityksellä)! Vihdoin sammakon lähdettyä naureskeltiin yhdessä ja juteltiin niitä näitä - tuntui todella hyvältä! :} Vielä kylvyn jälkeen hakiessani iltapalaa, jutusteltiin Daven kanssa Olympialaisista(tai no siis Dave puhu ja minä kuuntelin) ja sitte se näytti aivan innoissaan mulle tvstä hidastettuna kuinka tää jamaikalainen Usain Bolt juoksi itsensä voittoon ja teki samalla maailmanennätyksen ('Pretty amaizing guy, ha?') :D

Näiden päivien tunneskaala on kyllä yhtä vuoristorataa ja mieliala vaihtelee niin hetken mukaan. Toisinaan ajattelen etten tuu ikinä selviään tästä ja toisinaan ihmettelen miksi vielä aamulla halusinkaan lähteä kävelemään.. Sitten kun pysähtyy miettimään, että mitä tässä tulisikaan tehdä menen aivan sekaisin - ajatukset menee solmuun ja kietoutuu pahasti yhteen. Silloin pitäisi vaan mennä ja heittää ikävät ajatukset nurkkaan!

Life is a rollercoaster, just gotta ride it!

(ps. ulkona on TÄYSIN pilkkopimeää ja vettä valuu taivaantäydeltä! Saa nähdä miten huomenna käy kun etelä-Floridaa järisyttänyt pyörremyrsky kulkee uhkaavasti meitä päin..)

Hola!

Se on siivouspäivä ja minä pyörin läppärini kanssa ympäri kämppää! Nimittäin siivoojat on vallanneet koko talon ja koko ajan hätistelevät (ei nyt varsinaisesti) minut pois niiden alta! 5 tai 6(?) jotain tyyliin puerto ricolaista (hyvin pientä) naista hyörii täällä menemään.. hahhah! Toivotaan että ne tajuaa olla hiljaa siivotessaan yläkertaa sillä just sain Maddien nukkuun (joka oli muuten kova homma -siitä lisää myöhemmin). Itse en kyllä ikinä mitään meksikolaisia ottais meille hääräämään koko päiväks -pirun uteliasta porukkaa! Nimittäin ku menin hakeen läppäriäni omasta huoneesta niin siellä ne kaikessa rauhassa tutkaili yhdessä mun työlistaa ja kaikkia tärkeitä lappusia joita oon kiinnitelly magneettitaululle.. Törkeää! - Taidanpa tästä lähtien ite hoitaa huoneeni siivouksen tai vähintäänki meen kyylään vierestä ku ne hoitaa hommansa! :D

Mutta takaisin omiin hommiini! Sain siis vihdoin ja viimein kaksoset nukkuun -kahden tunnin itkun ja kitinän jälkeen! Chloe nyt on jo niin 'big girl' että ei vikise ja vingu vaikka päiväunille on mentävä -kun taas siskonsa Madeline on JÄRKYTTÄVÄ!! Katseltiin kaikessa rauhassa Herculesta kun Maddie sai kauhean itku/raivo-kohtauksen..

*väli-info: Tuolla nuo puertorico/mehiko naiset nyt raivoaa ja riitelee keskenään!! HAHHA! Aivan ku jostain huonosta saippuasarjasta :D

Takaisin kaksosiin: Siinä sitten yrität rauhotella toista lakata itkemästä ja lukea toiselle kirjaa ku se haluaa jo nukkuun! Ei se auttanu ku laittaa Maddie kylmän rauhallisesti timeoutille(viskasin sen poikien huoneeseen ja siitäkö se itku yltyki) ja rupesin lukeen kirjaa Cocolle..
Sain Chloen nukkumaan ja venkoilin tunnin Maddien kanssa! Oli jo niin lähellä että juoksen itkien alakertaan ja lyön hanskat tiskiin!

Tänään aamulla kaikki tuntu taas niin vaikealta ja ensimmäinen ajatus oli vaan että tahdon pois täältä! Pikainen soitto äidille kotosuomeen ja itkuhan siinä tuli! Tunteet käy niin ristiriitaisina tällä hetkellä etten tiiä miten päin olisin..
Kiroan itseäni alimpaan helvettiin ja kyselen että Miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 4lapsen kanssa?! Okei, tänäänki nuorempi poika, Logan lähti ensimmäistä päivää kouluun joten mulla on vaan ollu tytöt.. Mutta seki on jo ihan liikaa! Tunnen itseni niin avuttomaksi ja yksinäiseksi kahden 3-vuotiaan tytön kanssa! Mikään ei ole niillä koskaan hyvin, kaikki mitä ehdotan on huonoa ja ainut mikä niihin tehoaa on vanhempien sana! Mulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa..ennenkuin ärähdän -kunnolla! (enkä haluaisi olla mikään huutava au pairi koska sillä en mitään voita, saan vain niiden vihat enemmän niskaani!)
Huoh!
Ja kun taas vanhemmat ovat täydellisimmät, tekevät kaikkensa että mulla on hyvä olla ja että olen onnellinen! Ja toisaalta täällä ollaan vasta niin vähän aikaa oltu.. Mutta kaikki mitä teen ja mitä ajattelen, on ajatukset siitä tahdonko oikeasti viettää KOKO tulevan vuoteni näin?! Tottakai voisin vaihtaa perhettä, mutta siinäkin on omat riskinsä; hakuaika on kaksi viikkoa ja jos ei siinä ajassa uutta perhettä löydy, niin se on soronoo! ja maitojunalla kotiin! Ja sitä en ikinä antaisi itselleni anteeksi jos niin kävisi! Vuodeksi tänne on lähdetty ja vuosi täällä ollaan!!
Ja sen tiedän etten tähän perheeseen jää..tai no en tiedä, ja tiedän..
Kun vasta ollaan näin aikaisessa vaiheessa tulisi odottaa että asiat tasapainottuisivat. Koska tämä kaikki on vain alkuhankaluutta, mutta en jaksa odottaa! Tunnen itseni NIIN lohduttomaksi ja kun pala painaa kurkussa tahtoisin vaan itkeä!

Keskiviikkona meillä on ensimmäinen tapaaminen minun aluevalvojan, Nancyn kanssa.. Hän tulee juttelemaan tänne meille ja istutaan kaikki (vanhemmat, Nancy ja minä) pöydän ääreen ja jutellaan vähän miltä alku on maistunut.. Tottakai ajattelin aukaista suuni ja kertoa miltä tuntuu, mutta odottakaas vaan kun h-hetki tulee, voisin kilpailla Oscar-ehdokkuudesta taidokkaalla näyttelijän lahjoillani!
Ajattelin kuitenkin odottaa seuraavat pari viikkoa kun meillä on ensimmäinen au pair tapaaminen(menemme, luultavasti Jacksonvilleen, yöuinnille!). Jos vielä tämän jälkeen tuntuu pahalta, eikä mikään ole muuttunut, puhun Nancylle!

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa.. mihinköhän sijoitan itseni seuraavaksi(tällä hetkellä pitelen läppäriä toisella kädelläni ja toisella näpyttelen, hypin yli johtojen ja luutuusämpärien).. hoh!

God bless America!

Sunnuntai ja yhteinen vapaapäivä Lauran kanssa - tottakai me lähdettiin shoppaileen! Auto alle, navigaattori avuksi ja nokka kohti St. John'sin keskustaa! Täältä Ponte Vedrasta shopping centrumiin ajomatka kestää n. 15min, mutta matka Butler blvd:lta Gate Pkwy:lle vei meiltä yli puoli tuntia.. - Navigaattori neuvo meidät suoraan 'sinne päin' Town Centrumia, mutta aloitti paluumatkan vaikka perille ei oltu edes vielä päästy!! hahah!
Siinä me sitte kierreltiin parit rampit ja kuunneltiin kun navigaattori yritti kaikin voimin saada meitä takaisin radalle ('pre-calculating - turn left. Then turn left, then turn left--'). Luulenpa että se raukka sekos jo loppumatkasta! :D
Vihdoin ja viimein päästiin perille ja lähdettiin kierteleen kauppoja.. Kuutisen tuntia myöhemmin, monien ja taas monien kauppojen jälkeen oltiin taas reilusti päälle 100$ köyhempiä! -Mutta sitäki onnellisempia.. Matkaan lähti nimittäin uusia alusvaatteita Victoria's secretistä, täydellinen GUESSn lompakko, laukku Aldolta ja parit uudet kengät! '<3

Vielä hetki sitte tuntu siltä että aioin ylistää kaikki jenkit maasta taivaisiin (kaikki=Dillard's:n avustaja, Greg), mutta mieleeni muistui typerät dollarit ja kuinka kaikki pitää olla niiiiiiin erilaista! (joo joo kulttuurivaihdossahan tässä ollaan ja plaa plaa, I know!)
MUTTA mikä ihmeen järki siinä on että kaikki dollarin setelit näyttävät toinen toisiltaan? (-Mieti itsesi kassajonossa, takana odottavat vilkuilevat olkasi takaa, kun avuttomana yrität tunnistaa kaikkien niiden kuittien ja muiden sälän joukosta mikä seteli on mikäkin.. paniikki yltyy etkä takuulla saa ostoksiasi hoidettua..)
Tai miksi yhden dollarin seteleitä on olemassa? (-edellinen esimerkki pätee tähän)
Ja voi luoja sitä kolikoiden määrää joka kasvaa aina lompakon halkeamispisteeseen saakka! (neljännes dollarit, 5- ja yhden sentin kolikot sekä dimet -älä edes kysy mitä ne ovat, en tiedä itsekkään!) Tämä kaikki on AIVAN liikaa..

..ja jokainen kolikko huutaa 'in god we trust'! Hah, aivan varmasti! ;}

Tranquility, tyyneys

Tuntuu ihan kodilta -
On jo myöhä ku makoilen tässä sängylläni. Kellon viisarit osottaa yli puolta yötä. Taustalla soi Justin Timberlaken keikkataltiointi New Yorkin Madison Square Gardenista,
'..and when there's no one to hold
and you realize the world is cold
don't worry, girl
I'm take it from here
that's what I'm gonna do
just as sure as the sun will shine
every morning, everytime..'
Voisin jopa kuvitella että ulkona puhaltais syksyinen tuuli joka nyppii puiden oksilta lehdet, taivaalla tuikkis syksyn ensimmäiset tähdet.. vesipisarat tippuisivat räystäältä ja siili kulkisi takaisin koloonsa märkää nurmea pitkin.. ilma väreilisi upottavan koboltin sinisenä, tuoksuisi pihlajanmarjoilta ja sateelta - oh!

The first day off!

Ensimmäinen viikko takana ja voin huokaista helpotuksesta! Kaikki meni 'ihan hyvin', vaikkakin voisin sanoa että eilen oli kurjin päivä ikinä! ..mutta en sano niin(ainakaan ääneen)..
Maanantaina kaikki tuntui vielä kurjalta ja olin vähällä etten jo pakannut kimpsuja ja kampsuja ja laahustanut takaisin äidin luo.. - se on ihmeellistä kuinka jopa kaksivuotias voi saada itsetunnon ja elämänhalun poljettua täysin maan rakoon! Yhteiset hetket koko hostperheen voimin rannalla rapuja pyydystäessä ja rantautuvia meduusoja ihmetellessä nostaa suupieliä ylemmäs ja saa mielen paremmaksi! Kun tekeminen on kivaa, nähtävää on paljon ja mielenkiinto pysyy yllä, lapset on iloisia - ja näin minunkaan ei tarvitse nieleskellä itkua!

Maanantai-iltana tapaaminen Lauran kanssa kohotti mieltä ja kun vielä kotiin päästyä telkkarista tuli The Holiday olin aivan varma että mikään ei lannista minua! Seuraavana pvnä lasten kiukuttelut eivät tuntuneet enää miltään kun onnistuin aivan YKSIN nukuttamaan kaksoset päiväunille.. -Olen NIIN ylpeä itsestäni! Ja kun kuulee vielä kehuja vanhemmilta ja kannustavia sanoja, tuntuu että itku tulee vaan pelkästä onnesta! :)

Tänään on sitten ensimmäinen ja todellakin ansaittu Vapaapäivä!! Aamu alkoi hyvin parin tunnin puhelulla iskälle, Mikolle ja Millalle (kiitos Skypen päivittäiset pulinat kotosuomeen on mahdollisia!). Ja kun alustavat vapaapäivän suunnitelmat sotkeutu Lauran lähtiessä host-perheensä kanssa Disneylandiin, jäin minä aavalle ulapalle..
Onneksi Dave oli menossa noutamaan Lelsien ystävää, Cortneyta Jaxin lentokentältä, pääsin minä vähän shoppailemaan St. Johnsin shopping centrumiin! (kun todellakin vasta postin tuodessa Kansainvälisen ajokorttini olen oikeutettu ajamaan itsekseni)
Siellä katuja tallatessani ja ihmeellisempiä kauppoja tutkiessani, tajusin mitä kaikkea voikaan vielä tapahtua..
Kaikki täällä on jotenki niin erilaista ja ihmeellistä (noniin, tästä se alkaa se 'honey moon'-vaihe)! Myyjät tulee heti kauppaan astellessa vastaan ja huikkailee iloisena 'hey baby girl! how can I help you', 'how are you today' tai 'how lovely to see you'.. - täytyy myöntää että ensimmäiseen vaateliikkeeseen mennessäni, tunsin itseni hömistyneeksi ja ajattelin vain että mikäs juoni tässä on nyt meneillään! :D Parin kaupan jälkeen se alko tuntuun jo normaalilta ja pystyin jopa vastaan 'have a great day', 'it was so nice to see you' ja 'youre welcome' kommentteihin tekemättäni itseäni typeräksi! hahha!

Mutta voi kuulkaa, mitäköhän tämä vuosi vielä tulee olemaan.. -lähdin vain vähän katseleen ympärilleni, josko jotain pientä kivaa löytyisi ja tunnin kiertelyn jälkeen olin päälle 120$ köyhempi!?
Olo on tottakai ihanan rentoutunut ja kotiinpäin lähtiessä hain mukaani vielä kupposen ihanaa strawberry milkshakea Starbucksista! HAHHA, ja tässäkin taas huomattiin kuinka kaikki on PALJON suurempaa Jenkeissä! - Myyjä kysyi että tahdonko Large sizen, ja saadessani pyytämäni small sizen en voinut uskoa silmiäni! ..kun en edes puolia voinut juoda 'pienestä' kupposesta en voi kuvitellakkaan kuinka iso se ISOin sitten on!?! huh..

Mukaan lähti niin hyödyllistä kamaa, kuin vähän turhanpäivästäkin.. kuten, eh, Pride and Prejudicen Deluxe DVD Gift Set, ..hehhe!
MUTTA Myyjä sai tämän kaiken aikaan, täydellisen myyjän viekkaudellaan; 'Tottahan se meiltä löytyy! MUTTA täällä on nyt vaan tämä extraversio, joka on VAIN sen ja sen verran kalliimpi, ja jokaisen täysromantikon TÄYTYY tällainen versio omistaa!!'
MUTTA Jopa minä todellisena romantikkona pidän tuota vähän turhana ..nooh.. ensi kerralla olen lujempi ja sanon suoraan että ei kiitos! ..vai kuinka? :}

Nyt on päivällisen aika, jota vietetään suurella porukalla, kun Leslien ystävä Cortney on täällä, sekä Daven vanhemmat, Nana Margie ja Papi.. Onneks olen vapaalla ja voin syödä ruokani rauhassa, ja olla välittämättä lasten kitinöistä!
Ihanaa elämää! ;>

Here I am!

Viikko takana ja kaikki tapahtunut tuntuu kuin unelta - Saapuminen Amerikan maalle, neljän päivän koulutus New Yorkissa ja saapuminen perheeseen.
Mutta vielä viikko sitten lauantaina(2.8) olin menossa Siljan mökille saunomaan tyttöjen kanssa ja viettämään pienimuotoisia läksiäisiä.. jotka yllättäen paljastukin mahtavaksi illaksi merenrannalla, Leton satamassa!
Kiitos ihmiset, se oli ihanaa! Sitä ei tajuakkaan kuinka paljon pienetki hetket merkitsee! (Kirjotan niinkö en voisi nähdä ketään teitä enää koskaan, mutta tulevaa vuotta ajatellen se tuntuu siltä!) Nyt kaikki tuntuu ikuisuudelta mutta vuoden kuluttua tulen kaipaan näitä hetkiä - sen tiedän, tai ainakin yritän lohduttaa itseäni! Noh, takaisin asiaan!

Hyvästelyt sunnuntaina juna-asemalla tuntu ihan kauhealta! Eikä asiaa auttanu yhtään että Mikko, Milla, Ville ja Minttu oli tehny piirrustuksia ja kirjeitä mukaan.. Niitä lueskellessani itkeä tuhersin silmät ja naama punasena junassa(thank god olin yksin koko vaunussa). Illalla Helsinkiin päästyä, kolmen tunnin yöunien jälkeen (kiitos Ville mahtavasta majotuksesta, ilman sinua en olis pärjänny!) suunnistin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.. Olo helpottui kun tapasin terminaalissa 8 muuta tyttöä. Yhteinen odotus ja jännitys lieventyi hieman kun tiesi ettei tässä ihan yksin olla! :) Näin ollen karistin Suomen tomut jaloistani ja suuntasin Frankfurtin kautta New York Cityyn!! :D
Koulu oli surkea, ruuat vähän kiikun ja kaakun, saksalaiset (joita oli muuten ihan liikaa) oli ärsyttäviä (paitsi Madline), mutta vitsit meillä oli hauskaa muiden suomalaisten kanssa!!
Päivät vierähti nopeasti ja niin oliki jo kauan odotettu torstai ja matka Manhattanille kutkutteli kaikkien mielessä..Pienimuotoisella kierroksella tuli nähtyä niin vapauden patsas (joka muuten yllättävän pieni!)..

..kuin Time Square ja naked cowboy :D

Myös huikeat maisemat Rockefeller Centerin huipulta oli näkemisen arvoiset!! Ihmiset maassa näytti todellakin muurahaisilta 67kerroksesta..

Perjantaina koitti sitten hyvästien aika, kun jokaisen tuoreen au pairin oli matkattava perheen luo.. Vielä viimeiset halaukset, ryhmäkuvat ja sitten matkaan.. (ylhäällä vasemmalta Laura, Taru, Anna A., minä, Anna M. ja Tiia-Maria, kuvasta puuttuu Adi, Tiina ja Sini)



Lento NYCstä Charlotteen, North Carolinaan, oli myöhässä joten meidät buukattiin seuraavalle lennolle Jacksonvilleen. Kun vielä jatkolento oli myöhässä, saavuttiin vasta neljä tuntia sovittua aikaa myöhemmin.
Perheen äiti Leslie oli kentällä vastassa ja siinä matkalaukkuja odotellessa he juttelivat Lauran host-momin kanssa ja saatiin tietää että ei meidän talojen välillä ole kovinkaan suurta matkaa! Siitä sitten suunnistettiin matkaa kohti kotia. Floridan kuumuus ja kosteus tuli vastaan heti ulos päästyä! Ukkonen parin mailin päässä lisäsi tunnelmaa.. - koko taivaan peittävät salamat siivittivät jännityksen helpotukseksi ja huojennukseksi!
Kotona meitä odotti perheen isä Dave ja heidän edellinen Au pair, Andrea - lapset oli jo nukkumassa. Syötiin vähän iltapalaa yhdessä ja juteltiin matkasta ja koulutuksesta. Iltapesulle ja nukkumaan uuteen huoneeseen.. Muhkeassa sängyssä uni tuli hetkessä.

Ensimmäinen aamu meni vähän sivusta seuratessa. Päivällä käytiin Leslien ja kaksosten kanssa kaupassa, ja päivemmällä heittelimme hyvästit Andrealle. Hetki oli surullinen, mutta antoi minulle uutta puhtia ja lohtua että jos Andreakin pärjäsi vuoden, pärjään minäkin! :) Iltasella lähdettiin koko perheen voimin beachille, joka on aivan USKOMATON!! sekä läheisen clubin altaille polskuttelemaan..

Päivät on tähän mennessä mennyt uuteen totuttelemisessa, joka on minulle välillä hyvin vaikeaa! Kun koti-ikävä painaa päälle, tuntuu ettei mikään onnistu ja olen vain tiellä. Nyt varsinkin kun pojat on vielä kotona, kaikkien neljän paimentaminen yksin on mahdotonta! Toivottavasti tämä kaikki rauhoittuu kun pojat 20pv lähtevät kouluun ja mulle jää vain tytöt.. Niinä hetkinä kun mitään tekemistä ei ole ja lapset on ihan rauhassa ikävä meren taakse kotiin yllättää - pala kurkussa painaa ja kyyneleet kirveltää silmissä.. Näinä hetkinä vaan tarvitsisin kunnon halausta, niin kaikki olisi taas hyvin..
Mutta katse eteenpäin, kun arki tulee vastaan ja pääsen Lauran kanssa tutustumaan tähän meidän uuteen asuinympäristöön kaikki helpottaa! eikö?

Rakkaimmin terveisin ja isoin halauksin kotirintamalle toivottelee toivoton kotikissa riikka '<3

2 days to go!

Tässä sitä nyt sitten ollaan! Pitkäaikainen haave alkaa pikkuhiljaa tuntua todelta ja iso kynnys on ylitettävänä. Aika viime keväästä asti on mennyt järjettömän nopeaa. Vasta oli huhtikuu ja jännitin junassa matkalla Ouluun, EFn au pair -haastatteluun. Jo pelkän haastattelupaikan löytäminen tutisutti housunlahkeita. Onnistuneen haastattelun ja sitä seuranneen 'Sinut on hyväksytty Au Pair -ohjelmaamme' -kirjeen jälkeen touhusin hakupapereiden kanssa ja ajatus maailmalle lähdöstä tuntui niin kaukaiselta! Sitten ilmestyikin jo ensimmäinen, kauan odotettu, 'you have a match!' -sähköposti. Jännitys tiivistyi jo toisen perhe-ehdokkuuden hakupapereita lukiessani(ensimmäinen perhe siis hylkäsi minut!). Monien sähköpostien ja mielenkiintoisen puhelun jälkeen vahvistimme perheen kanssa toisemme. - Olin vihdoin löytänyt 'perfect match':ni! :)

Nyt on aikaa kulunut kaksi kuukautta ja tässä sitä ollaan - matkalla kohti aurinkoista Floridaa!! Tottahan toki tuohon kahteen kuukauteen on mahtunut lukuisten papereiden täyttämistä ja postittelua. Käynti Helsingissä viisumihaastattelussa, asioiden järjestelyä, pähkäilyä, jännitystä ja miljoonia perhosia vatsanpohjassa sekä paljon paljon muuta!! Että ei tämä kaikki ollutkaan niin helppoa ja hauskaa mitä aluksi kuvittelin!

Mutta nyt, viimiset hetket on lähellä kun ylihuomenna hyppään junaan kohti Helsinkiä! Karmea totuus koittaa kun täytyy jättää jäähyväiset kavereille, iskälle, äitille ja sisaruksille! Siitä sitten junaan yksikseen pillittämään, huh! Maanantai aamuna meitä hyppää yhdeksän tyttöä koneeseen ja suuntaamme kohti Jenkkilää!! Neljän päivän orientaatio pidetään New Yorkissa, joka huipentuu kierrokselle hulppeaa Manhattania. Perjantaina 8.8 joukko uunituoreita au paireja suuntaa eri puolille Yhdysvaltoja! Ja mikä ihaninta, en joudu yksin matkaamaan kahden lentokentän kautta Jacksonvilleen (mistä perhe minut noutaa) vaan matkaseurakseni saan toisen suomalaisen tytön, joka muuten asettuu aloilleen TÄYSIN samaan paikkaan kuin minä!!
Aaw, en osaa vieläkään ajatella että ihan OIKEASTI olen lähdössä pois vuodeksi! Tai että uusi kotini tulee olemaan 5min. kävelymatkan päässä meren rannasta, en näe lunta yli vuoteen, säästyn Suomen kaamoksesta ja että tulen kokemaan elämäni ihmeellisimmän vuoden!! Mutta AIVAN oikeasti, seuraavan kerran kirjoittelen tänne jostain päin New Yorkia.
Uskokaa tai älkää!'<3